11.12.2014

Pohjoismainen yhteistyö - eTwinning lähettiläiden ideointikokous

Etwinning on eurooppalaisten koulujen yhteisö. Yhteisö on suuri ja viime vuosina suuren eurooppalaisen perheen sisälle on syntynyt alueellisia yhteistyöryhmiä pohtimaan alueellisia erityskysymyksiä. Pohjoismainen eTwinning lähettiläiden yhteistyötä aloiteltiin jo viime vuonna Oslossa ja jatkui lokakuussa 2014 Tukholmassa. Tapaamiseen osallistui kaksi Manner-Suomnen ja yksi Ahvenanmaan eTwinning lähettilastä.


Tapaamisen pääteemana oli se, kuinka saisimme levitettyä eTwinningin tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia ja -työkaluja opettajille. Huoli oli yhteinen jokaisessa Pohjoismaassa. Muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna pohjoismaiset opettajat eivät tee kansainvälistä yhteistyötä niin pajon kuin muut eurooppalaiset kolleegansa. Samalla tietysti haluaisimme yhteistyöprojektien olevan laadullisesti hyviä.

Lähdimme ideoimaan yhdessä sekaryhmissä eli lähettiläitä eri Pohjoismaista. Yhteistyökielemme oli skandinaaviska eli ruotsi, norja, tanska ja islanti. Tässä ideointimme tulos Padlet- seinällä. Ideat keskusteltiin auki isossa ryhmässä, jonka jälkeen ideat ryhmiteltiin kolmeen ryhmään, joita jatkotyöstetään kevään 2015 loppuun asti.




1. Tietoa yhteistyömhdollisuuksista

  • Perusinfoapaketti eTwinningin käytöstä lähettiläille
  • Informaatiovideoita Etwinningistä
  • Näin pääset alkuun eTwinning-projekteissa käytännön esimerkein
2. Valmiita kursseja
  • Pohjoismainen oppimistapahtuma
  • Pohjoismaiden opetussuunnitelmien ja opetuksen integrointi ja niveltäminen toisiinsa
3. Verkkotyökalut
  • Esitellään käytännön esimerkein verkossa olevia ilmaisia työkaluja ja sovelluksia mobiililaitteille kansainväliseen yhteistyöhön
  • Erilaiset työkalut käytännön esimerkein eTwinning projekteihin

Kaikista näistä on varmasti apua, sillä jokainen eTwinning lähettiläs tekee lähettilästyötään oman työnsä ohella. Yhteistyöllä voimme saada enemmän kanavia ja työkaluja kansainvälisyyden, tieto- ja viestintäteknologian sekä oppilaiden osallisuuden edistämiseksi kouluissa.