Kesä kului loppujen lopuksi nopeasti ja työt alkoivat taas. Työskentelen luokanopettajana pienellä alakoululla. Tämä taitaa olla ensimmäinen syksyn aloitus kymmeneen vuoteen, kun minulla ei ole vielä valmiina eTwinning-projekti-ideaa heti tässä alussa. Kertooko se sitten siitä, että yritän etsiä jotain erityisen hienoa ajatusta projektiin? Toivottavasti näin! Olen lähdössä leirikouluun kuudesluokkalaisteni kanssa ensi viikolla. Jollain iltanuotiolla voimme pohtia heidänkin toiveitaan tämän vuoden projektista. On tärkeää osallistaa oppilaat mahdollisimman nopeasti.
eTwinning-projekti voi olla tavoitteiltaan, kestoltaan, haastavuudeltaan ja vaikka miltä ominaisuuksiltaan hyvin erilainen. Minulla on takana jo yli neljäkymmmentä erilaista projektia kymmenen vuoden aikana. Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita. Juuri nyt tunnen, että haluan toteuttaa pedagogisesti hyvin suunnitellun ja toteutetun projektin.
Kokemukseni mukaan projekteissa päästään kaikkein "syvimmälle", kun mukana olevia kouluja ei ole kuin 2-4. Tottakai laajemmissa projekteissa saadaan vaikkapa katettua koko Euroopan kartta hienosti. Mutta mikäli toiveena on saada oppilaat todella kommunikoimaan ikätovereidensa kanssa ja olemaan aktiivisena osapuolena projektissa, ei osallistujia voi olla valtavasti.
Kuudesluokkalaisten kouluvuoteen sisältyy vaikka mitä! Biologia-maantieto aloitetaan metsillä. Siitähän saisi projektin! Metsätyyppien vertailua eri puolilla Eurooppaan? Metsien hyödyntäminen eri maissa? Historiassa puhutaan keskiajasta. Sekin oli hyvin erilaista eri maissa. Vertailtavaa ja toisilta opittavaa siis löytyisi. Fysiikka-kemiassa on jossain vaiheessa aiheena kierrätys. Tai sähkön säästäminen? Hedelmällisiä projekti-ideoita nekin!
eTwinning-projekti voi olla todella hieno kokonaisuus. Oppilaat pääsevät harjaannuttamaan monia taitojaan ja oppimaan uutta. Kuten tulevassa OPS:ssakin sanotaan:
"Kunnioitusta
ja luottamusta muita ihmisryhmiä ja kansoja kohtaan vahvistetaan kaikessa toiminnassa, myös kansainvälistä yhteistyötä tehden."
Luin tulevan opetussuunnitelman perusteita hieman pidemmälle:
"Opetuksessa tuetaan
oppilaiden kasvua monipuolisiksi ja taitaviksi kielenkäyttäjiksi sekä
äidinkielellään että muilla kielillä. Oppilaita rohkaistaan vuorovaikutukseen
ja itsensä ilmaisemiseen vähäiselläkin kielitaidolla."
Niinpä. Juuri näin.
"Oppilaat saavat kokemuksia ja harjoittelevat tvt:n käyttämistä
vuorovaikutuksessa ja verkostoitumisessa."
Tässähän alkaa innostua! Opetussuunnitelma paitsi tukee eTwinning-projekteja, myös suorastaan velvoittaa toteuttamaan niitä! Nyt on vain mietittävä, suunnittelenko itse projektin oppilaittani kanssa ja etsimme siihen sitten sopivat kumppanit vai haemmeko tukea muualta Euroopasta jo tähän valmisteluvaiheeseen.
Minulta on tilattu pari koulutustakin tälle syksylle. On aina yhtä hienoa päästä kertomaan kollegoilleni tästä hienosta tavasta toteuttaa opetussuunnitelmaa ja tehdä ikimuistoisia juttuja oppilaiden kanssa.
Hyvää kouluvuotta 2015-2016 kaikille!