Nykyisellä koululla viime viikkoja on leimannut Schoolovision 2017 -projektiin liittyvä tohina. Kyseessä on jo vuosikausia toistunut laulukilpailu, jossa osallistujat etsitään eTwinning-sivujen kautta. Tosin moni koulu on jatkanut oman maansa edustamista vuodesta toiseen, eikä uusia kumppaneita ole tarvinnut etsiä paljoakaan. Monesti onkin ihan fiksua ja omaa elämää helpottavaa toteuttaa samoja projekteja uudelleen, joko vaihtaen yhteistyötahoja tai sisältöjä.
Schoolovision-kilpailussa kussakin maassa valitaan yhdellä koululla laulu, harjoitellaan ja äänitetään se, sekä luodaan sen ympärille musiikkivideo. Me saimme säveltäjältä luvan käyttää Jussi Rasinkankaan Tapio-laulua. Lähettipä hän jopa taustanauhan käyttöömme. Kilpailussa laulajien täytyy olla alakouluikäisiä oppilaita, mutta musiikki voidaan muuten luoda miten vain.
Viime perjantaina ilmestyivät viimeisetkin videot projektin sivuille. Alkavalla viikolla kaikilla osallistujakouluilla katsotaan kaikki videot läpi ja pisteytetään ne. Meidän videomme on mukavan kotikutoinen moniin muihin verrattuna, enkä odotakaan suuria kilpailun lopputulokselta. Mutta se ei haittaa! Videon valmistelu kaikkine osa-alueineen työllisti kaikki opettajamme ja oppilaamme eri tavoin, joten tämä oli yhteistyötä parhaimmillaan.
Tässä vielä kooste tämän vuoden videoista: