Kevät etenee ja aurinko paistaa. Joillekin se tuntuu tuovan enemmän energiaa, toisilla taas keskittymiskyky koulutöihin vähenee entisestään.
Oppilaiden motivointi on ajoittain haastavaa. Opettajana on hämmentävää nähdä, miten vähän tulevaisuudella tuntuu olevan merkitystä jollekin, joka selvästi alisuoriutuu opinnoissaan. Ei vaan kiinnosta. Nykyisen opetussuunnitelman tuoma oma vastuu oppimisesta on joillekin hankalaa.
Näissä tilanteissa on aina helpottavaa, jos löytyy jokin työtapa tai aihe, joka saa tällaisenkin lapsen tai nuoren havahtumaan ja panostamaan oppimiseensa.
Olen työskennellyt luokanopettajana miltei 25 vuotta. eTwinning tuli mukaan työhöni 13 vuotta sitten, heti silloin 2005, kun koko hanke sai alkunsa. Projekteja on takana kymmeniä, eri ikäisten oppilaiden ja hyvin erilaisten ryhmien kanssa. Minä olen siis hyvin vakuuttunut siitä, että näistä projekteista on hyötyä oppilaille.
Luokassani kävi viime viikolla pari opettajaa vierailulla. Olin suunnitellut ihan tavallisen päivän, tosin rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että olin nähnyt vähän ylimääräistä vaivaa joidenkin tuntien valmistelussa. Sen vierailijoille myös tunnustin.
Heti aamulla, esiteltyäni tarkkailijat, oppilaani ehdottivat spontaanisti, että "
näytetäänkö heille se meidän video?". Kyseessä oli eTwinning-projektia varten tehty ketjureaktiovideo. Ryhmän into esitellä työtään ja ylpeys siitä sai minut hymyilemään. Ja tietenkin tunnin lopussa katsottiin sekä tämän vuotinen että viime vuonna tehty video. Vieraat, fiksut opettajat, kehuivat kilvan. On mahtavaa, että oppilaillani on mahdollisuus olla ryhmänä noin ylpeitä yhteistuotoksestaan.
Projektityyppinen työskentely tarjoaa oppilaille mahdollisuuksia toimia eri tavoin. Opettaja ohjaa tarvittaessa ryhmien muodostumista niin, että jokaiselle tarjoutuu tilaisuus loistaa. Toki jokainen ei tähän tartu. Hyvässä ryhmässä muut voivat kuitenkin auttaa ja usein näkee hienoja nousuja uudelle tasolle työskentelyssä.
Tämä pätee kokemukseni mukaan eTwinning-projekteihin ja tietenkin myös muihin projekteihin. Usein kansainvälisyys projektissa herättää oppilaiden kunnianhimon ja tulokset ovat parempia. Työtä tehdään huolellisemmin ja yhteistyön merkitys kirkastuu, kun yksi osaa englantia paremmin, toinen piirtää hienosti ja kolmas rohkenee esiintyä videolla. Ryhmä, joka eTwinning-projektissa voi olla koko luokka, saa tehtävänsä tehtyä ja asiansa esitettyä vain, kun hyödynnetään eri oppilaiden erilaiset taidot. Harva osaisi tehdä kaiken yksin.
On myös toisenlainen näkökulma. Huomaan usein, että aikani kuluu miltei täysin erilaista apua ja tukea tarvitsevien oppilaitteni parissa. Tämä on tuttu tilanne monelle opettajalle. Lahjakkaat ja itseohjautuvat oppilaat työskentelevät itsekseen, eikä koulu tarjoa heille paljoakaan haastetta. Näissä tilanteissa voin luoda eTwinning-projektin, jonka jotkut osat on mahdollista toteuttaa niin, ettei koko luokkani olekaan mukana. Voin vastuuttaa osan oppilaista esimerkiksi tiedonhakuun, editointiin tai muuhun sellaiseen, missä tarvitaan heiltä löytyvää erityisosaamista.
eTwinning-projektin voi suunnitella sopimaan juuri siihen osallistuville oppilaille. Mitä halutaan oppia? Mikä on projektin tavoite? Mitä oppilaat osaavat? Mitä halutaan harjoitella?
Lyhytkestoinen projekti tarjoaa mahdollisuuden harjoitella nopeaa päätöksentekoa, työn rivakkaa aloittamista ja täysimääräistä panostusta. Kun valmista täytyy tulla nopeasti, ei ole mahdollisuutta jahkailla ja pohtia määrättömästi. Toisaalta tuotos on katsottavissa ja toivottavasti ihailtavissa nopeasti, eli työn tulos havaitaan saman tien. Projektin arviointi tehdään myös siinä heti. Missä onnistuimme? Mitä opimme? Mitä voimme tehdä paremmin ensi kerralla?
Pitkäkestoinen projekti, joka kestää kuukausia, koko lukuvuoden tai jopa jatkuu useiden lukuvuosien ajan, on oppimismielessä erilainen. Siinä kannattaa tehdä suunnitelmat oppilaiden kanssa ja kysellä heiltä ideoita ja myös sitä, mitä itse kukin haluaisi projektissa tehdä. Erilaiset tehtävät jaetaan sitten tasaisesti, niin, että jossain vaiheessa kukin astuu vähän mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta pääsee myös toteuttamaan omia vahvuuksiaan.
Pitkässä projektissa on tärkeää tehdä arviointia matkan varrella. Tämä mahdollistaa oppilaille kehittymisen ja erilaisten työtapojen oppimisen. Arviointia voi antaa paitsi opettaja, myös luokan tai ryhmän muut oppilaat ja joiltain osin myös projektin toisen maalaiset oppilaat ja opettaja. On melkoisen hieno hetki saada kiitosta jostain kaukaa, mutta myös rakentava, ehkä vähän negatiivinenkin palaute menee yleensä hyvin perille, kun sen saa projektissa olevalta toiselta opettajalta. Tämä toki vaatii meiltä opettajilta paljon, mutta vastavuoroisesti toteutettuna on vaivan arvoista.
Näiden mietteiden myötä toivotan kaikille hyvää naistenpäivää 2019!
Toivottaa Sari Auramo, eTwinning-lähettiläs ja luokanopettaja Mäntsälästä
Meille siis saapui vieraita Sodankylään ystäväkouluistamme helmikuussa. Helmikuu on täällä Lapissa aina hieman arvaamaton sään suhteen ja pakkanen voi keikkua kolmenkymmenen tienoilla tai sitten voi olla ihan lauhaa. Tällä kertaa viikon aikana koimme lähes jokaisen sääoikun, vaikka kovin haaste olikin vain kahdenkymmenen pakkasasteen kohdalla. Silti lähes jokainen vierailija kävi avannossa uimassa ja luistelemassa sekä lapset olisivat jääneet mieluusti liukumäkeen pihalle, vaikka työpajat jo kutsuivat sisätiloissa.
Viikon aikana tutustuimme lappilaisen elämänmenon, moottorikelkkojen, porojen, joulupukin ja saunan lisäksi Bomberbotiin, Codecombatiin, oppilaiden itse tekemiin Scratch-ongelmanratkaisu tehtäviin ja Rovaniemen Pilke-tiedekeskukseen sekä Arktikumiin. Projektiimme liittyy pelillisyyden lisääminen kaikkeen opetukseen ja siitä saimme kuulla Marjaana Kankaan loistavan luennon pelillisyyden ja leikillisyyden teoriasta ja sen hyödyntämisestä.
