31.10.2019

eTwinningiä monella tasolla

Viimeaikoina on eTwinning-rintamalla ollut vilkasta minun osaltani. Olen ollut sen verran pitkään jo mukana näissä kuvioissa, että on pelkästään luonnollista, jos joskus on rauhallisempia jaksoja. Se on hyvä jokaisen etwinnaajan muistaa. Mutta nyt on mukavaa olla taas intoa täynnä!

Koulutuskeikkoja

Olen lähettilään roolissa pitänyt juuri kaksi koulutusta, toisen Lappeenrannassa, toisen Espoossa. On aina mahtavaa huomata, kuinka moni koulutettava innostuu ja ymmärtää, kuinka monella eri tavalla eTwinning-projektin voi toteuttaa, omien taitojen, innostuksen, toivottujen tulosten ja voimavarojen mukaan.

Kolmen viikon päästä koulutan omassa kunnassani Mäntsälässä. Jännittää. Omien edessä on usein hurjempaa esiintyä verrattuna itselleen tuntemattoman yleisön...

On hienoa, että 12 vuotta eTwinning-lähettiläänä ei ole ainakaan vielä vienyt intoa kouluttaa. Olen niin vakuuttunut kaiken tämän mielekkyydestä opetuksessa!

kuva: Petja Pyykkönen

Projektien nimiä 

Erityisen mukavaa hyvistä koulutuskeikoista huolimatta on kuitenkin käynnistellä projekteja omien oppilaiden kanssa. Minua on pyydetty mukaan kahteen uuteen projektiin. Toisessa luetaan kirjoja, toisessa suojellaan Itämerta. Jälkimmäisellä on hieno nimi, Plastic free Baltic sea

Aina joskus projekteille valikoituu mahtava nimi, joskus taas on tullut mentyä siitä, missä aita on matalin, kuten A little project in November.

Ihan ensimmäinen projektini vuonna 2006 oli nimeltään Blue-white friends, minkä lapset keksivät katsoessaan Suomen ja Kreikan lippuja. Pidän nimestä vieläkin.




Aikanaan olimme perustamassa projektia, jossa kuvitimme saksalaisen luokan kanssa puoliksi sadun taikakalasta ja ahneesta kalastajan vaimosta. Pyörittelimme ideoita ja Finger (Finland / Germany) the fish nousi suosikiksi. Pelkäsimme sen kuitenkin tuovan mieleen kalapuikot, joten lisäsimme kirjaimen m, Fingerm the fish. Projekti oli hyvä, mutta nimi kieltämättä vähän outo. 


Hyvä projektin nimi oli myös Getting closer, jossa sekajoukkueet suomalaisia ja espanjalaisia oppilaita "lähenivät toisiaan" kartalla erilaisissa tehtävissä saavutettujen pisteiden verran. Voittajajoukkue "kohtasi" ensimmäisenä. 

Kuten nimi ei miestä pahenna, ei projektin onnistuminenkaan ole nimestä kiinni. Mutta onhan se mukavaa, jos onnistutaan keksimään jokin erityisen osuva nimi! 

Projektien käynnistelyjä koululla

Toinen uusista projekteista, Book in 20, käynnistyy vasta kevätlukukaudella. Kerroin siitä kuitenkin jo nyt oppilailleni ja kehoitin alkaa miettiä kirjaa, jonka haluaa projektia varten lukea. Moni kuudesluokkalaisistani lukee muutenkin tosi paljon ja he keskittyvät nyt valitsemaan projektia varten jonkun erityisen hienon opuksen. Toisille taas tekee tiukkaa saada kahlattua läpi edes joku kirja. Tästä tulee varmaan hyvä perusprojekti.

Plastic Free Baltic sea -projektissa taas oppilaat ovat toistaiseksi vasta kirjoittaneet pienet esittelyt itsestään. Seuraavaksi on tarkoitus ideoida yhdessä keinoja vähentää muovijätettä Itämeressä. Tai lisätä tietoisuutta sen tärkeydestä. Tämä voi onnistuessaan olla todella mahtava projekti. Toivottavasti saamme jotain oikeaa aikaan!

Ennen joulua rakennamme vielä luokkani kanssa kolmatta kertaa ketjureaktion projektiin European Chain Reaction. Suunnittelu aloitettiin tänään, vaikka asia on varmaan ollut monen mielessä ajoittain jo heti edellisen rakentelun jälkeen. Yhtenäiskoulun etu näkyi konkreettisesti, kun yläkoulun fysiikan opettaja Olli tuli tänään ideoimaan kanssamme uusia elementtejä tulevaan ketjureaktioon. Oppilaani seurasivat innoissaan sähkömagneetin toimintaa. Saa nähdä, keksivätkö he keinon liittää se ketjureaktioon.


15.10.2019

Collaboration across the Baltic Sea


In eTwinning we have common objectives based on shared values to promote sustainable development and lifestyles and to nourish intercultural learning and appreciation of cultural diversity and heritage. These goals are global, but, from our perspective, they're especially acute in the Baltic Sea area.
Kuvan lähde:
http://stateofthebalticsea.helcom.fi/in-brief/our-baltic-sea/

The Baltic Sea has connected countries and peoples around it for centuries. Its well-being is vital for the prosperity of its whole catchment area consisting of Finland, Sweden, Denmark, Germany, Poland, Latvia, Lithuania, Estonia and Russia. These countries have a long and fruitful history of cultural exchange and trading, but also of war and disputes.

As we all know, the Baltic Sea is currently under serious environmental pressures. Much is being done by several project groups and foundations, two of which are John Nurminen Foundation and Baltic Sea Action Group.

As eTwinners, what can we do to enhance the protection and conservation of the Baltic Sea and to increase intercultural understanding and reciprocal respect in its surrounding countries?


Environmental approach


As a result of the large and heavily populated catchment area and the shallowness of the sea the Baltic Sea is very vulnerable. Large areas in the sea bottom are dead due to poor oxygen conditions.

In addition, climate change will have numerous effects on the condition of the Baltic Sea. A few effects of climate change on biodiversity and the function of ecosystem can already be observed. This is why fighting climate change is an essential part in ensuring the future well-being of the Baltic Sea.

In collaborative eTwinning projects, we can study and learn about climate change and share ideas and find ways to reduce our carbon footprints. We can also act against climate change by taking part in climate strikes, organizing action weeks and designing posters and banderols together across borders.


Cross-cultural approach


To be able to learn and work together, it’s important that we learn to appreciate our cultural diversity and heritage in the countries surrounding Baltic Sea. One way to start is to learn about UNESCO world heritage sites in these countries.

Even more interesting would be to discuss the “intangible” living cultural heritage. In Finland we often feel that going to sauna is very important element in Finnish everyday life and thus our living cultural heritage. Similar cultural habits probably exist in many countries. Each project partner could present examples of their most interesting and peculiar cultural heritage. And, even further, students could create living cultural heritage themselves.

Students could also gather "a box of culture” by bringing different small objects that, for them, represent their culture. They should explain shortly the reason for choosing that particular object. It would be interesting to compare the contents of the boxes and the items in them.

Living heritage in UNESCO website: https://ich.unesco.org/


Social and historical approach


The history of the Baltic Sea can be approached from the points of view of war or trade. It still is an area with lots of tensions due to its strategic situation. But it’s also a busy sea with lots of maritime transport, shipping, cruising and recreational boating.

In eTwinning, historical and social themes have not been the most popular ones, especially as they can raise bitter memories and open wounds that have never really healed. However, for students aged 13 or more, it would be very educational to learn how differently we can interpret historical facts depending on the perspective we take.

Is this generation ready to reach reconciliation and be the one that will unconditionally promote culture of peace and non-violence.


Activities to get started with


Save the Baltic Sea by gaming: http://www.splashgame.fi/fi-FI/
What is your Baltic Sea footprint? Test your footprint with HS’s Baltic Sea calculator
Make a climate change action plan
Make a commitment, commitments create change: Commitment2050

Take part in the Baltic Sea Day. It will be celebrated on August 27th 2020.
Take part in international eTwinning seminar dealing with the Baltic Sea in Helsinki 24 - 26 September 2020


2.10.2019

eTwinning -tapahtuma: Quizizz -kilpailu moldovalaisille, kroatialaisille, italialaisille ja suomalaisille oppilaille

Moldovalainen oppilas osallistuu quizizz-kilpailuun.
Kun ajatellaan eTwinningia, tulee usein mieleen eTwinning -projektit, joissa kahden tai useamman koulun oppilaat työskentelevät yhteisen projektin parissa lukuvuoden ajan. On hyvä kuitenkin muistaa, että eTwinning tarjoaa myös tilaisuuden lyhyille kansainvälisille tapahtumille (events).

Euroopan kielten päivää vietetään 26.9. Tänä vuonna espoolaisen Mankkaan koulun kansainvälisyystiimin oppilaat ja opettajat päättivät järjestää suuren kansainvälisen quizizz -kilpailun (quizizz.com), jossa oppilaat useassa maassa pelaisivat samaa quizizz-peliä samana päivänä samaan kellonaikaan.

Quizizz -kilpailun lopputuloksia taulukossa
Jätimme englanninkielisen ilmoituksen tapahtumassa eTwinning Events -sivustolla 15.9.:

"Our plan is to play a quizizz game on Wednesday, September 25th at 11.30 CET. The pupils across Europe Will join the same game at the same time. The game is monitored from Finland. Ask your students to go to the website "quizizz.com/join" on that day. We will send the code for partner teachers by messenger. I hope we have a mega game with hundreds of students playing the game."





Oppilaiden tekemiä kysymyksiä Euroopan kielistä 

Ilmoitukseen vastaisi kaiken kaikkiaan 101 opettajaa useasta eri maasta. Viikkoa ennen tapahtumaa laitoimme lisätietoa ja ohjeita tapahtumasta tapahtumafoorumissa sekä rohkaisimme mukaan lähteviä opettajia kysymään, jos quizizz -peli ei ole tuttu. Lopulta kuitenkin  kilpailuun osallistui oppilaita vain viidestä koulusta, neljästä eri maasta; Moldovasta, Kroatiasta, Italiasta ja Suomesta.






Kilpailukysymykset quizizz -kilpailuun tekivät Mankkaan koulun kansainvälisyystiimin oppilasjäsenet sekä yksi luokka. He kirjoittivat kysymykset erillispaparille, joista kansainvälisyystiimin opettajajäsen kokosi kysymykset quizizz -kilpailuun. Yritimme kerätä kysymyksiä eurooppalaisten koulujen oppilailta, mutta emme saaneet niitä. Aikatauluhan oli hyvin rajallinen.




Moldovalaiset oppilaat pelaamassa yhteistä quizizz -peliä
Itse kilpailu pidettiin ke 25.9. eli edeltävänä päivänä ennen Euroopan kielten päivää. Mankkaan koulussa kansainvälisyystiimin oppilasjäsenet lukivat keskusradion kautta lyhyen aamunavauksen liittyen Euroopan kielten päivään klo 12.20. Saman aikaisesti opettaja aloitti quizizz -kilpailun ja lähetti messengerin ja tapahtumafoorumin kautta kansainvälisille kouluille koodin, joka tarvittiin, jotta oppilaat pystyivät kirjautumaan kilpailuun. Mankkaan koulussa koodi mainittiin keskusradion kautta koulun oppilaille aamunavauksen yhteydessä. Oppilaiden tuli kirjautua omalla etunimellä ja maakoodilla.





Oli mielenkiintoista seurata oppilaiden kirjautumista kilpailuun. Ensimmäisenä kilpailuun osallistui oppilaita Moldovasta, seuraavaksi suomalaiset. Oli suuri riemu huomata, että hivenen myöhemmin myös oppilaita Kroatiasta alkoi kirjautua peliin, hetken kuluttua vielä oppilaita Italiasta. Kun olimme saanet kilpailuun mukaan 350 oppilasta oli aika aloittaa kilpailu klo 12.35.
Kilpailun jälkeen moldovalaiset oppilaat esittävät tuloksiaan

Quizizz -kilpailussa oli kaiken kaikkiaan 25 kysymystä, jotka tulivat kilpailuun kirjautuneille oppilaille kännykkään tai tietokoneelle. Kännykällä tai tietokoneella oppilaat valitsivat oikean vaihtoehdon. Kilpailu kesti runsaat 10 minuuttia. Vaikka kilpailussa oli mukana 350 oppilasta, järjestelmä, jota ohjattiin Padilla langattomasti, ei kaatunut! Palautteen mukaan kilpailu tuotti oppilaillle runsaasti iloa.

eTwinning -tapahtumien avulla opetukseen saa vaivattomasti yhteyksiä eurooppalaisten koulujen oppilaiden kanssa. Tapahtumat voivat olla lyhyitä, mutta oppilaiden kannalta merkityksellisiä.

Moldovalainen opettaja, Tatiana Popa, kirjoitti tapahtumasta englanniksi omassa blogissaan Klikkaa tästä!