28.1.2021

eTwinning Plus -maat suomalaisen opettajan yhteistyökumppaneina


Me kaikki tiedämme, että eTwinning on eurooppalaisten koulujen yhteisö. Se tarjoaa jokaiselle koulussa työskentelevälle (opettajille, rehtoreille, koulukirjastojen työntekijöille jne.) koko Euroopassa mahdollisuuden ja paikan olla yhteydessä toisiinsa, tehdä yhteistyötä, kehittää projekteja, jakaa ja tuntea olevansa osa Euroopan jännittävintä oppimisympäristöä. Mutta eTwinningin Eurooppa ei rajoitu vain meidän lähimpiin maihimme.



Mitä ovat eTwinning Plus -maat?

Tietysti löydät eTwinning-kumppaneita etäisistä Euroopan maista, kuten vaikka Kreikasta tai Portugalista. Mutta hieman kaukaisemmatkin maat ovat mukana. Oletko tullut ajatelleeksi, että voisit löytää eTwinning-kumppanin vaikkapa Kaukaus-vuorten tuolta puolen jopa Kaspianmeren rannalta. Mukana on nimittäin viisi itäistä, maantieteellisesti Eurooppaan kuuluvaa mutta EU:n ulkopuolella sijaitsevaa maata: Ukraina, Moldova, Georgia, Armenia ja Azerbaidzan. Lähi-idästä mukana ovat Jordania ja Libanon ja Afrikasta Tunisia.


Minkälaisia projekteja voisi käynnistää?

Näistä maista voit etsiä itsellesi kumppaneita samalla tavalla kuin EU-alueeltakin. Plus-maan opettajan kanssa voit perustaa yhdessä projektin tai kutsua hänet mukaan projektiin, jonka olet käynnistänyt vaikkapa romanialaisen kanssa. Etsitpä plus-kumppaneita sitten maakohtaisesti, alueittain tai kumppanifoorumeista, löydät kyllä haluamasi. Plus-maiden opettajat ovat motivoituneita ja kiinnostuneita, joten löydetty kumppani varmasti myös jatkaa sovittua yhteistyötä.



Yleensä Plus-maiden kanssa luodut projektit ovat samanlaisia kuin kaikki tavalliset eurooppalaiset projektit. Suomalaiset ja plus-maan opettajat kutsuvat ehkä mukaan muita omista maistaan tai muualta Euroopasta ja heidän oppilaansa työskentelevät yhdessä yhteisen pedagogisen teeman tiimoilta.


Avartavia kulttuurielämyksiä

Mutta halutessasi voit myös laajentaa omaa ja oppilaidesi kokemuspiiriä erilaisiin kulttuurisiin ja maantieteellisiin asioihin. Tutustuminen aivan toisenlaiseen ympäristöön voi avartaa näkemyksiä molemmin puolin. Suomalaiset oppilaat ovat viettäneet Azerbaidzanin kanssa paikallista ”uutta vuotta”, maaliskuulle sijoittuvaa kevään tulon nowruz-juhlaa, jota siellä on vietetty kohta 3000 vuoden ajan. Jordanialaisten kanssa on tutustuttu arabikulttuuriin ja tunisialaiset ovat kertoneet tamperelaisille elämästä Saharassa. Ukrainalaisten kanssa on tutkittu maidemme kulttuurien monia yhteisiä piirteitä ja Libanonin kautta on kurkistettu Lähi-Idän perinteisiin.  



Tavanomaisen ulkopuolelle

Luo ystävyyssuhteita tavanomaisen ulkopuolelle niin havaitset, kuinka pieni maailma sittenkin on ja kuinka samanlaisia kaikki ovat!


Huomaathan, että omissa eTwinning-tiedoissasi sinulla on mahdollisuus ilmoittaa, haluatko olla Plus-maiden opettajien löydettävissä. Jos merkitset siihen kyllä, saatat saada yhteydenottoja näistä maista. Jos kuitenkin haluat pitäytyä perus-Euroopassa, se on myös täysin mahdollista. Tässäkin tapauksessa voit valintasi rajoittamatta itse etsiä kumppaneita Plus-maista.


Posted by
Yrjö Hyötymäki, eTwinning-lähettiläs



19.1.2021

eTwinning -projekti osana monialaista oppimiskokonaisuutta

Vuonna 2016 voimaan astuneen uuden opetussuunnitelman perusteissa kouluja velvoitetaan tarjoamaan oppilaille vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus (MOK) vuodessa. Uudistuneessa opetussuunnitelmassa punaisena lankana kulkevat myös laaja-alaisen osaamisen taidot, joita tulee harjoittaa ja arvioida osana kaikkien oppiaineiden opetusta.  Monialaiset oppimiskokonaisuudet tarjoavat mahdollisuuden näiden taitojen harjoitteluun. Oppilaiden tulisi olla aktiivisesti mukana valitsemassa ja pohtímassa työskentelyn tavoitteita. Oppilaan osallisuus on tärkeä osa monialaisia oppimiskokonaisuuksia.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet tulisi käsitellä niitä teemoja ja ilmiöitä, joita muutoinkin käsiteltäsiin eri oppiaineiden tunneilla. Yhteistyö oman koulun ja muiden koulujen opettajien välillä kehittää omaa osaamista muiden avulla. 

Espoolaisessa Mankkaan koulussa 9. -luokkalaisten monialaisen oppimiskokonaisuuden teemana on "tulevaisuus", jossa erityisesti ammattinvalinta, opinnot sekä työelämä ovat keskeisiä osa-alueita. Jokainen oppilas muodostaa virtuaalisen perheen, jossa oppilas itse on kuvitteellisesti 20-vuotias. Perheeseen kuuluvat sen lisäksi vanhemmat, isovanhemmat sekä perheeseen kuuluva lapsi. Monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tarkastellaan eri ikäisten henkilöiden mm. ammatinvalintaa, opintoja sekä työelämää.

Oppiaineista A-saksa kuuluu 9.luokkalaisten monialaiseen oppimiskokonaisuuteen. Jotta oppilaat pystyvät kielellisesti käsittelemään tulevaisuus -teemaa, tulee heidän tutustua sanastoon ja teksteihin. Pohjustaakseen monialaista oppimiskokonaisuutta, oppilaat työskentelevät saksankielisessä eTwinning -projektissa "Werbung im Beruf" yhteistyössä puolalaisen ja romanialaisen koulun oppilaiden kanssa. Ensimmäisenä tehtävänä oppilaat esittelevät itsensä kertoen itsestään ja mm. harrastuksistaan. Yhteistyökoulun oppilaat suosittelevat joitain ammatteja saksaksi. Sen jälkeen oppilaat lisäsivät kuvia ammateista ja yhteistyökoulun oppilaat kirjoittivat kuvan alle, mistä ammatista on kyse. Tämän jälkeen siirryimme tutkimaan mainoksia. Katsoimme yhteisiä mainoksia ja pohdimme, minkä alan mainoksesta on kyse. Projektimme jatkuu vielä keväällä 2021.

Monialaisen oppimiskokonaisuuteen kuuluu, että oppilas itse toimia tutkijana. Yhteisen teeman käsittelyn jälkeen oppilaiden tulee itse siirtyä pohtimaan monialaisen oppimiskokonaisuuden teemaa, asettaa tavotteita ja tuottaa jokin lopputuotos. Yhteinen monialaiseen oppimiskokonaisuuden teemaan liittyvä eTwinning -projekti tarjoaa mahdollisuuden jatkaa teeman käsittelyä tutkivalla otteella kansainvälisessä yhteistyössä. Oppilas on tutustunut puolalaisen ja romanialaisen koulun oppilaisiin ja se on laajentanut teeman käsittelyä luokkahuoneesta tai omasta koulusta laajemmalle, eurooppalaiselle tasolle.