Ensi maanantaina, 30.1., Suomen aikaa puolilta päivin, projektin nettisivulle ilmestyy belgialaisten oppilaiden opettajansa kanssa nauhoittama video, jossa osallistujien sijoittuminen ilmoitetaan viimeiseksi jääneistä alkaen. Joka vuosi on ollut todella jännittävää odottaa, milloin Suomi mainitaan ja sitä kautta sijoitus selviää. Ihan hyvin meillä on mennyt, viides sija taitaa olla paras tulos.
Projekti etenee niin, että syksyllä etsitään osallistuvat koulut. Projekti on niin hieno, että hyvin usein samat koulut jatkavat vuodesta toiseen. Ennen joululomaa kullakin koululla kuvataan jotenkin ketjureaktioajatusta hyödyntävä video, jolla osallistuvat oppilaat esittäytyvät. Me teimme tänä vuonna omamme vähän eri tavalla kuin aiemmin. Kuudesluokkalaiset tekivät itsestään avattaret netissä. Laitoimme ne sitten videoon peräkkäin. Siltä osin panoksemme ei tänä vuonna ollut kovin kummoinen. Murrosiän alkaessa kynnys esiintyä omana itsenään videolla taitaa olla kasvanut...
Sen sijaan varsinaiseen ketjureaktioon panostimme. Oli upeaa nähdä oppilaiden innostus. Aloitimme suunnittelun jo lokakuussa ja ideoita alettiin kerätä ilmoitustaululle. Ehdotuksissa alkoi näkyä kemiaa, fysiikkaa, vanhoja ideoita uudistettuina ja ihan uusia ajatuksia. Ideoita etsittiin paljon internetistä. Yhden oppilaan kemisti-äiti oli hienosti apuna tyttärelleen.
Varsinainen rakentaminen alkoi kevätlukukauden alussa. Ensimmäisen kouluviikon aikana toimme kaikki kaikenlaista sälää luokkaan ja tarvikkeita kerättiin myös koululta. Toisen viikon maanantai pyhitettiin rakentamiselle. Oppilaat miettivät ensin, minkälaisen tilan kukin tarvitsisi. Sen jälkeen kukin alkoi rakentaa yksin tai ryhmässä omaa pätkäänsä. Koko ajan piti myös miettiä, miten eri osat saadaan liittymään toisiinsa. Ryhmätyötaidot, pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus, pettymyksen sietokyky, tyytyväisyys itseensä... kaikki nämä näkyivät ja kehittyivät.
Kuvaus tapahtui toisen kouluviikon tiistaina. Siivojalle oli edellisenä iltapäivänä jätetty ovelle lappu, jossa kehoitettiin jättämään siivous väliin. Ketjureaktiota ei sopinut mennä tönimään...
Oppilaani ovat moninaisten projektien myötä oppineet myös hyviksi kuvaajiksi. Kuvakulmia mietittiin ja varmistettiin, että ketjureaktion jokainen vaihe tulisi kuvattua ainakin kahdesta suunnasta. Pieleenhän ensimmäinen otos meni, melkein jokainen osa ketjua meni sekaisin. Siinä sitten nostettiin kaikki taas pystyyn ja yritettiin uudelleen.
Editoinnin jälkeen pystyimme lataamaan projektin nettisivulle ihan hienon videon.
Määräpäivän jälkeen kaikissa osallistujakouluissa katsottiin kaikki videot (yhteensä tänä vuonna 23) ja pisteytettiin ne. Kauneus on katsojan silmässä ja joskus ei osaa sanoa, mikä milloinkin vetoaa äänestäjiin. Joskus voittajaksi valikoituneet videot ovat olleet ehkä enemmänkin hauskoja kuin teknisesti vaativia. Mutta tuomarit ovat alakouluikäisiä lapsia, joten ei pidä mennä moittimaan! Ja ei tuo sijoittuminen kilpailussa ole kuitenkaan se pääasia.
Mutta ajatelkaa miten hieno idea tämä on! Ensin rakennetaan oma ketjureaktio ja sen jälkeen arvioidaan muiden. Jokainen ymmärtää siinä vaiheessa, miten työläs prosessi on muillakin ollut ja osaa arvostaa haastavia juttuja.
Eniten meidän koululla pisteita saanut maa sai sitten 22 pistettä ja vähiten pisteitä kerännyt vain 1. Pisteet lähetettiin sähköpostilla Belgiaan, jossa tämän projektin vetäjä asuu. Ja hän siis videoi luokkansa kanssa tulokset.
Tämä oli nykyisen luokkani viimeinen ketjureaktio. Ilmassa on ollut vähän haikeutta, mutta toisaalta tänä vuonna oltiin valmiita näkemään vaivaa. Kävi maanantaina sitten miten kävi, on tämä ollut jälleen erittäin hieno eTwinning-kokemus.
