26.1.2017

Mitä jos tänä vuonna opiskelisin jotain uutta ja kehittäisin itseäni ammatillisesti?

Uusi vuosi, uudet haasteet


Opettajan työ on muuttunut viime vuosina paljon, ja tulee muuttumaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Samalla kun meidän opettajien pitäisi oppia uusia toimintatapoja, rahaa täydennyskoulutukseen on yhä vähemmän. Miten osallistua täydennyskoulutukseen, jos siihen ei voi käyttää resursseja?

Minulla on sinulle vastaus: Etwinningin oppimistapahtumat (Learning events)

Oppimistapahtumat ovat lyhyitä noin kahden viikon tapahtumia, joissa oppiminen tapahtuu verkossa (Learning lab). Oppimistapahtumia järjestetään ympäri vuoden ja jokaisella tapahtumalla on oma teema. Mikä työnantajan kannalta parasta, ne ovat osallistujille maksuttomia.

Teemat vaihtelevat vuosittain, mutta samoja teemoja on vuodesta toiseen ja mukaan tulee aina uusia, ajankohtaisia teemoja. Itse olen osallistunut kursseille, joissa kansainvälisessä ryhmässä olemme opiskelleet erilaisia työkaluja (web 2.0 tools), miten saavuttaa laatumerkki ja miten opetusta voi siirtää luokkahuoneen ulkopuolelle.

Oppimistapahtumissa on yksi tai useampi kouluttaja eli moderaattori, joka on oma alansa asiantuntija ja kokenut eTwinnaaja. Uuden asian opiskelun lisäksi olen tutustunut kursseilla uusiin kollegoihin ympäri Eurooppaa. Tietyn teeman lisäksi omat pedagogiset, tieto- ja viestintätekniikka- sekä kielitaitoni ovat parantuneet.

Kevään oppimistapahtumat starttaavat lähiviikkoina, joten nyt on hyvä aika suunnitella omaa ammatillista kehittymistä. Tällä hetkellä siellä on jo esillä tulevien viikkojen oppimistapahtumat

Teaching Remembrance and the First World War 1.-10.2.2017
3Cs in eTwinning Projects Through 2.0 Web tools 6.-10.2.2017
Cooperative learning and assessment 15.-26.2.2017

Kevään aikana tulee lisää oppimistapahtumia, joten kannattaa käydä välillä kurkkaamassa tarjontaa. Löydät kevään oppimistapahtumat ja ilmoittaudut niihin näppärästi eTwinning Livessa kohdassa ammatillinen kehittyminen.

Ja lopuksi muistutus “Nopeat syövät hitaat!”

Ilmoittaudu oppimistapahtumaan heti, kun ilmoittautuminen alkaa. Usein ne ovat niin suosittuja, että paikat varataan parissa päivässä. Eurooppalaiset opettajat eTwinningissä ovat aktiivista väkeä!

Mari Jokela, eTwinning-lähettiläs, ammatillinen koulutus, Lappi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti