Ne voivat olla monista eri oppimiseen ja projektityöskentelyyn liittyvistä aiheista. Erityisen suosittuja ovat olleet erilaisten verkkopohjaisten työkalujen käyttöön ohjaavat, yhteistoiminnalisia oppimismenetelmiä hyödyntävät ja eri oppiaineisiin tai aihekokonaisuuksiin liittyvät tapahtumat.
Käytännössä työpajat toteutetaan yleensä niin, että ensin osallistujat esittelevät itsensä ja tutustuvat toisiinsa ryhmissä keskustellen. Parin kolmen päivän välein ilmestyy aina uusi tehtäväkokonaisuus, johon liittyy ohjaavaa materiaalia, videoklippejä ja linkkejä sekä tehtäviä joita tehdään ja kysymyksiä joita ratkotaan yleensä pienissä keskusteluryhmissä verkkotyökaluja käyttäen. Kun ideoi ja keskustelee eri puolilta Eurooppaa olevien opettajien kanssa, oppii samalla paljon näiden maiden kouluista ja opetuksesta. Moni hyvä eTwinning-hanke on käynnistynyt oppimistapahtuman aikana luodun kontaktin ja idean pohjalta.
Opetusuunnitelmia ja tablettien käyttöä
Toissa syksynä osallistuin oppimistapahtumaan, jonka aiheena oli kansainvälisen projektin integroiminen opetukseen, miten nivoa eTwinning-hankkeet osaksi koulun opetussuunnitelmaan perustuvaa opetusta. Aihe oli tavattoman mielenkiintoinen ja herätti vilkasta keskustelua. Erityisen kiinnostavia olivat Viron ja Tanskan opetussuunnitelmat, joihin sisältyvä tietotekniikan opetuskäyttö ja projektityöskentely mahdollistavat kansainvälisten oppimishankkeiden toteuttamisen ja tukevat vahvasti tällaisia työskentelymuotoja. Tämä oli erityisen kiinnostavaa myös Suomessa käynnistyneen OPS-uudistuksen vuoksi.
Viime syksynä osallistuin oppimistapahtumaan, jossa esiteltiin iPadin opetuskäyttöön soveltuvia ohjelmia (Apps) ja tuotettiin kuvia (Instagram), ääninauhoitteita (SoundCloud), ohjeita (Snapguide) ja animaatioita (iMotion). Tällä kertaa tehtävissä ei ollut pedagogista ulottuvuutta (miten käyttäisit näitä opetuksessa) ja kaikki tehtävät tehtiin itsenäisesti, joten siltä osin oppimistapahtumasta jäi hieman vaisu tunnelma. eTwinning-oppimistapahtumille kun on tunnusomaista vahva vuorovaikutus, yhteistoiminnallisuus ja vertaisoppiminen. Olin kuitenkin tosi onnellinen, kun sain elämäni ensimäisen animaation tehtyä. Varmasti myös oppilaat innostuisivat!
Rentoa ja tärkeilemätöntä oppimista
Tämän kevään oppimistapahtumat ovat vasta suunnitteilla. Ensimmäisen pitäisi kuitenkin käynnistyä jo tammi- ja helmikuun vaihteessa ja sen aiheena on sosiaalinen media (Facebook, Twitter, Goohle+ jne.) opetuksessa. Loputkin aiheet ja päivämäärät ilmestyvät piakkoin tänne. Ilmoittautuminen tapahtuu viikkoa ennen omalta eTwinning työpöydältä, joten olkaa valppaina. Nopeat syövät hitaat!
Olen sekä osallistunut oppimistapahtumiin että suunnitellut niitä. Tunnelma on rento ja kollegiaalinen. Pohditaan, kysellään ja ennen kaikkea tehdään. Aluksi voi tulla mukaan matalammallakin profiililla. Epävarmuus omasta kielitaidosta kannatta heittää saman tien roskakoriin. Tärkeintä on rohkeus kokeilla uutta tapaa oppia, halu tutustua uusiin ihmisiin eri puolilta Eurooppaa ja into oppia uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti