19.5.2019

Miten voin hyödyntää eTwinningin mahdollisuudet Erasmus+ -liikkuvuushankkeissa?


Sain mahdollisuuden esitellä eTwinningiä ammatillisen koulutuksen kv-päivillä Jyväskylässä toukokuun alussa. Tunsin tulleeni oikeaan paikkaan ja useita kiinnostuneita seminaarin osallistujia kävi ständillä kyselemässä erilaisia asioita. Yksi kysymys, joka toistui useita kertoja oli:”Miten eTwinningiä voisi hyödyntää liikkuvuuksissa (Erasmus+ KA1)?”
Suomalaiset opiskelijat tutustuvat kumppanikoulun opettajan kanssa tulevaan työtehtävään.
Vapaaehtoistyö Rota Vicentina kunnostaminen

Seuraavaksi kerron, miten aiemmassa eTwinning-projektissa hyödynsimme Twinspace-alustaa. Toiminnot voidaan jakaa kolmeen osaan:

Ennen liikkuvuutta


Jokainen kumppani teki oman sivun, jossa kuvasi oman oppilaitoksen hakuprosessin. Sivuille ja aineistoon oli kerätty prosessin eri vaiheet, erilaiset lomakkeet ja dokumentit, jotka opiskelija täyttää tai tekee. Kun kaikki käytettävät ja täytettävät dokumentit on yhdessä paikassa, on myös kumppanikoululla tieto, millaisia lomakkeita käytetään. Meidän dokumenteissa oli ohjekirja kansainväliseen toimintaan haluavalle opiskelijalle. Samanlainen opas on myös työpaikkaohjaajalle ja opettajalle. Tämän lisäksi siellä oli kv-hakemus, ohjeet Euro CV:n ja motivaatiokirjeen tekemiseen, kv-apurahahakemus. Lisäksi siellä on koulutussopimusta vastaava learning agreement, Europass liikkuvuustodistus ja näyttöihin liittyvä arviointilomake sekä linkit tutkinnon perusteisiin.
Erilaisten lomakkeiden lisäksi meillä oli osio, jossa partnerikoulujen opiskelijat tutustuvat toisen maan kulttuuriin ja kieleen. Tämän lisäksi oli osiot, jossa kerrottiin maan työelämätavoista. Kotona toimivat tavat ja taidot ei välttämättä toimi kohdemaassa. Meidän opiskelijamme ovat Suomessa tottuneet tietynlaiseen työkulttuuriin ja yllätyksenä tuli mm aikakäsitys, luotettavuus ja työntehokkuus. Kun nämä pikkuasiat olivat tiedossa, oli liikkuvuuden aikana helpompi toimia.

Liikkuvuuden aikana


Foorumilla ja Live chatissa tai eventissa voidaan toimia joko valmisteluvaiheessa tai liikkuvuuden aikana. Foorumissa voidaan esimerkiksi kysyä asioita, jotka askarruttavat (UKK). Live voidaan chattailla tai tavata online. 
Twinspacessa voidaan myös raportoida liikkuvuudesta. Aineisto-osioon voi lisätä kuvia, videoita ja tiedostoja. Jos opiskelijat pitävät esimerkiksi blogia, voidaan se linkittää esimerkiksi sivuille. Näistä dokumenteista on hyötyä niin kotimaassa oleville kuin myöhemmin liikkuvuutta suunnitteleville opiskelijoille. 

Näytön arviointi: Suora yhteys työpaikalta Suomeen.

Live event toimi Adobe Connectilla, jolla voidaan esimerkiksi järjestää ohjausta ja näytön arviointiin liittyvä perehdytys ja arviointikeskustelu. Käytimme Live eventia myös, kun olimme ulkomailla olevaan opiskelijaan yhteydessä hänen ryhmänsä tunneilla.

Liikkuvuuden jälkeen


Opettajat voivat hyödyntää liikkuvuuden aikana tuotettuja dokumentteja suunnitellessaan ja suositellessaan muille opiskelijoille kansainvälistä toimintaa. Tämän lisäksi he voivat vaihtaa parhaita käytäntöjä liikkuvuusprosessista ja erilaisista lomakkeista. Tutustuessaan partnerin toimintaan, voidaan kehittää myös omaa toimintaa.
Olen kokeillut eTwinningin Twinspacea kerran osana Erasmus+ liikkuvuutta, mutta tulevien liikkuvuuksien aikana tulen ottamaan sen käyttöön laajemmin ja järjestelmällisemmin. Suosittelen sen käyttöä kaikille. Muistathan, että voit halutessasi kutsua meidät lähettiläät paikkakunnallesi kouluttamaan teitä käytännön asioissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti