14.5.2020

Etwinning-koulu -nimike – matkalippu, ei päätepysäkki


eTwinning – on etuoikeus olla osa noin 800 000 opettajan ja noin 205 000 koulun eurooppalaista yhteisöä! On mahtavaa tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja saada asioihin uudenlaisia näkökulmia.

Etwinning-projektit liittyvät hienosti lukion opetussuunnitelmiin ja aihekokonaisuuksiin sekä antavat mahdollisuuden integroida oppiaineita esimerkiksi mediaopetuksessa. Ne avaavat mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä sekä kansainvälisesti että oman koulun sisällä. Opiskelijat oppivat teknologia- ja vuorovaikutustaitoja projekteissa toimiessaan.

Mikä on eTwinning-koulu?



Etwinning-koulu on oppiva organisaatio, joka on sitoutunut jakamaan hyviä käytäntöjä. Koko koulu voi hyötyä eTwinningistä saamalla lisää näkyvyyttä. eTwinning-koulut edistävät aktiivisesti eTwinningin arvoja ja pedagogiikkaa ja toimivat vertailukohtana paikallisyhteisössään. Ne näyttävät esimerkkiä kansainvälisen yhteistyön tekemisestä muille. Täältä löytyy eTwinning-koulun toiminta-ajatus.

Etwinning-koulu -nimike on siis tunnustus edelläkävijäkoululle, jossa käytetään innovatiivisia ja luovia pedagogisia menetelmiä sekä panostetaan digitaalisiin käytöntöihin ja internetin turvalliseen käyttöön. Tunnustukseen liittyy henkilöstön ammatillisen kehittymisen jatkuva edistäminen ja yhteistoiminnallisen oppimisen edistäminen sekä henkilöstön että opiskelijoiden parissa. Tunnustuksen saa aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Tänä keväänä eTwinning-koulu -nimikkeitä myönnettiin Euroopassa 2139, joista suomalaisia kouluja on viisi: Havukosken koulu, Kyrkbackens skola i Nagu, Kärpäsen peruskoulu, Lapin koulutuskeskus Redu ja oma kouluni Ylitornion yhteiskoulun lukio.

Miten haen?


Hakua edeltää kaksivaiheinen prosessi: ensinnäkin vähintään kaksi koulun eTwinning-opettajaa osallistuu projekteihin, ammattitaidon kehittämiseen tai muuhun eTwinning-toimintaan, toiseksi koulu on tai on ollut mukana vähintään kahden maan yhteisessä eTwinning-laatumerkillä palkitussa projektissa.

Toisessa hakuvaiheessa koulu täyttää itsearviointilomakkeen. Siinä arvioidaan lähinnä neljää asiaa: Miten eTwinning ja digitaalisen turvallisuuden edistäminen toteutuvat koulussa? Miten eTwinning edistää opetus- ja opiskelukäytäntöjä, monitieteistä opetusta ja projektityöskentelyä? Miten eTwinningiä hyödynnetään opettajien strategisessa ammatillisessa kehittämisessä? Miten eTwinning liittyy koulun strategiseen kehittämiseen?

Tämä vaihe edistää mainiosti myös koulun omaa kehittämistä: Teknologian käytänteet ja opetuskäyttö mietitään yhdessä ja varmistetaan, että tietyt asiat opiskellaan vuosittain. eTwinning ja kansainvälinen yhteistoiminta läpäisevät koulun toiminnan ja tulevat osaksi arkea. Koulun toimintaperiaatteet näkyvät esimerkiksi koulun verkkosivuilla.

Matkalippu eteenpäin


Sain osallistua Dublinissa viime keväänä eTwinning-koulujen kansainväliseen konferenssiin. Siellä painotettiin sitä, että eTwinnig-koulu -nimike ei ole koulun päätepysäkki vaan matkalippu eteenpäin. Tämä on hyvin sanottu, sillä innovatiivinen opettajuus merkitsee jatkuvaa kehittämistä ja kokeilemista. Etwinning-koulu -tunnustus tekee eTwinningistä, kansainvälisestä yhteistyöstä ja digitaalisten käytäntöjen kehittämisestä koko koulun asian.

Olen kansainvälisissä projekteissa ja konferensseissa mukana ollessani tajunnut, että EU on isompi juttu kuin vain tavaroiden ja palveluiden liikkuminen. Siihen liittyy muun muassa yhteinen kulttuuriperintö. Suomalaiset ovat haluttuja projektikumppaneita, koska yleensä teemme sen, mitä aiomme.

Juuri tällä hetkellä tavarat ja palvelut eivät kovin vilkkaasti liiku, mutta eTwinning-verkostot toimivat silti. Nyt on todellakin etäyhteyksien aika. Verkostojen aika. Toisten tukemisen aika.


Mitä hyötyä?


Oma kouluni on noin 60 opiskelijan lukio Lapissa, Tornionjokilaaksossa länsirajalla. Ruotsi on joen takana. Siis pieni lukio kaukana kaikesta. Mutta eTwinning-projektimme ja monenlainen kansainvälinen yhteistyö saavat aikaan sen, että meillä on tuttuja ja yhteistyökumppaneita monessa maassa.



Unkarilaisia nuoria kävi koulussamme. Portugalilaisia opettajia kävi meillä tutustumassa opetukseen. Tanskalaisten, virolaisten ja vantaalaisten kanssa olemme yhteisessä robotiikkaprojektissa livenä. Saamme usein kansainvälisiä vieraita.


Toisessa projektissa teimme sosiaalisen median käytöstä tanskalaisten kanssa projektin. Meillä on yhteistyökumppaneita Espanjassa, Italiassa ja Kroatiassa. Meillä on ollut videoluentoja Etelä-Afrikasta ja USA:sta. Teemme säännöllisesti teknologiavälitteistä yhteistyötä myös naapurikunnan Pellon lukion kanssa. Oppimisympäristömme on laajempi kuin voisi äkkiä ajatella.


Tämä merkitsee opiskelijoillemme paljon. Samoja tehtäviä, joita tekisimme muutenkin, teemmekin eri yhteistyökumppanien kanssa. Kieli- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät. Teknologian käyttö on arkeamme.

Koulumme on myös Applen majakkakoulu, ja jokaisella opiskelijalla on iPad. Etäopiskeluun siirtyminen kävi loppujen lopuksi varsin kivuttomasti. Jokainen uusi kohtaaminen ja tilanne on mahdollisuus oppia.




Kansainvälistä näkyvyyttä


eTwinning-koulu -tunnustus on antanut meille paljon kansainvälistä näkyvyyttä ja tuonut kouluumme sekä projekteja että vierailijoita. Toisaalta olemme myös itse päässeet osallistumaan joihinkin kansainvälisiin konferensseihin. Rehtori Sari Lanton kanssa saimme olla mukana Varsovassa eTwinning-konferenssissa syksyllä 2018. 

Tulevaisuuden työmaailmassa vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu jatkuvissa muutoksissa. Uskon että opiskelijamme saavat hyvät eväät elämään koulustamme. He tietävät, että koulu ei rajoitu seiniin. He tietävät, että maailma ei jakaannu oppiaineisiin. He tietävät, että ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla. Kannattaa kokeilla uusia asioita. Uskallus siihen kasvaa heissä kaiken aikaa. Samalla oppimisen matkallahan tässä olemme kaikki.

Nyt kuulostaa siltä kuin kehuskelisin. Eivät kaikki projektimme silti onnistu täydellisesti. Joka projektista ei tule laatumerkkiä. Kaikki pedagogiset kokeilumme eivät tuota mahtavia tuloksia.

Pedagogiikan kehittäminen merkitsee kuitenkin uskallusta kokeilla uutta ja tehdä asioita toisin. Epäonnistuminen on sen oppimista, että tämä menetelmä ei toiminut tässä. Koulumme on pieni ja kotoinen. Sen ilmapiiri ei vaadi täydellisyyttä vaan kannustaa vuorovaikutukseen ja toisilta oppimiseen. Yksi projektien hyvä puoli on mahdollisuus integroida eri oppiaineita ja tehdä yhteistyötä oman koulun sisällä.


Projektille laatumerkki


Opettaja ei kovin usein saa tunnustusta tekemästään työstä, joten kansallisia laatumerkkejä kannattaa hakea toteutetuista projekteista. Laatumerkin myöntämiskriteerinä on se, että projektilla on yhteiset tavoitteet ja jaettu suunnitelma ja että se on loppuvaiheessa. Opiskelijat ovat myötävaikuttaneet kaikkiin projektin organistoituihin aktiviteetteihin, ja internetin turvallinen käyttö ja tekijänoikeusasiat on otettu huomioon. Myös laatumerkki kannustaa systemaattisuuteen projekteissa. Se on myös koululle ensimmäinen askel kohti eTwinningSchool-nimikettä.

Opiskelijat ovat olleet otettuja heille tulostetusta laatumerkistä. Se on mukava tunnustus ja muisto yhdessä toteutetusta projektista. Samalla se myös muistuttaa rohkeudesta ylittää omia rajojaan.

Mirjami Hyttinen


1 kommentti: