31.8.2017

Kansainväliset tuulet puhaltavat Lapin tuntureilla

Pohjois-Suomen opetusalan ammattilaiset kokoontuivat 24.-25.8. Kittilään kehittämään kansainvälisyyttä omissa kouluissaan. Levillä järjestettyyn koulutukseen osallistui 40 aktiivista opettajaa ja opetusalan ammattilaista ympäri Pohjois-Suomea. 

Ensimmäinen päivä potkaistiin käyntiin, kun 3. polven yrittäjä Nina Pietikäinen Harriniva Hotels & Safareilta kertoi, millaista osaamista tarvitaan matkailualan ammattilaiselta. Hänen mukaansa kansainvälisen osaajan taitoja ovat kielitaito, käytöstavat, halu oppia, sisukkuus ja ammattikoulutus. Tarvetta huipputyypeille on paljon, sillä esimerkiksi Kittilän lentoasemalle rekrytoidaan talveksi yli 100 uutta työntekijää.



Kuva 1. Kehitysjohtaja ja 3. polven yrittäjä Nina Pietikäinen kertoi 
matkailun trendeistä ja kansainvälisen osaajan taidoista

Tämän jälkeen kansainvälisten projektien koordinaattori ja eTwinning-lähettiläs Tiina Sarisalmi kertoi eTwinningistä laaja-alaisen osaamisen kehittäjänä. Seminaarissa oli paljon opettajia, joille eTwinning oli uusi tuttavuus. Aiheeseen liittyvät työpajat järjestettiin kouluasteittain ja niissä tutustuttiin eTwinning-protaalin työkaluihin mm. miten oma ja koulun profiili päivitetään, miten löytää kumppanin omaan projektiin ja miten perustetaan projekti. Iltapäivällä esiteltiin eTwinning-projekteja, joista osallistujat saivat vinkkejä, millaisia projektit voivat olla.

Verkostoituminen jatkui aktiivisena illallisen merkeissä ja tunnelma oli lämmin, ideat tulevasta yhteistyöstä ja kansainvälisyysmahdollisuuksista kehittyivät edelleen.

 Kuva 2. Verkostoituminen pienryhmissä oli aktiivista

Perjantai-aamuna opetusneuvos Paula Mattila toi Opetushallituksen kuulumiset ajankohtaisista asioista. Hän pohti myös, miten kansainvälisyys muuttuu, mitkä ovat uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen –ohjelman (Agenda 2030) tarjoamat haasteet ja mahdollisuudet. Kansainvälisyyden tasoista voit lukea lisää esimerkiksi polkka -sivustolta.

Kuva 3. Asiantuntija Sirkka Säikkälä ja Sirkan koulun
johtaja Hannu Hettula miettivät erilaisia rahoitusmalleja

Asiantuntija Sirkka Säikkälä Opetushallituksesta esitteli, millaista tukea koulu voi saada kansainvälistymiseen esim. Erasmus+, Nordplus ja Erasmus kouluissa –ohjelmista sekä School Education Gateway –portaalista. Lisätietoa liikkuvuuksien avustuksiin saat edelleen www.cimo.fi -sivustolta.

Iltapäivän työpajoissa harjoiteltiin projektin perustamista, Twinspace – ympäristön käyttöä ja Adobe Connect –verkkoneuvottelu- ja webinaarityökalun käyttöä.

Kuva 3. Yhteistyökumppanit voivat joskus löytyä yllättävän läheltä

Seminaarin lopussa mietittiin, miten Pohjois-Suomen koulut voisivat yhdessä kehittää kansainvälisyyttä kouluissa.

Kuva 4. Seminaari päätettiin yleiseen keskusteluun
kansainvälisyyden jatkotoimenpiteistä Pohjois-Suomessa

Jos et päässyt paikalle, mutta seminaarin aiheet kiinnostavat, tutustu seminaarin materiaaleihin täällä lähettiläiden blogissa kohdassa koulutusten materiaalit. Levin seminaari kuuluu Suomi 100 – juhlavuoden tapahtumiin ja järjestelyihin osallistui eTwinning-lähettiläät, Opetushallitus, Aluehallintovirasto ja Kittilän kunta.



P.S. Tiesithän, että voit tilata meidät eTwinning-lähettiläät kouluusi. Erilaisia koulutusvaihtoja löydät tämän blogin koulutuspaketit kohdasta.

27.8.2017

21st Century Skills

Millaisia taitoja nykyiset oppilaat tarvitsevat siirtyessään työelämään? Kuinka näitä 2000-luvulla tarvittavia taitoja voidaan edistää?


Tapamme elää ja tehdä työtä on kokenut muutoksen käytettävissä olevan teknologian myötä. Tänä päivänä tiedon saatavuus, käyttö ja tuotanto poikkeavat merkittävästi parin vuosikymmenen takaisesta. Tämän vuosisadan kansalaiset ja työntekijät tarvitsevat uudenlaisia taitoja. Koululla on merkittävä rooli näiden taitojen edistämisessä.

2000-luvun taitojen viitekehyksenä ovat:

TAPA AJATELLA
  • Luovuus ja innovatiivisuus
  • Kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu
  • Oppimaan oppiminen

TAPA TEHDÄ TYÖTÄ
  • Kommunikaatio
  • Yhteistyö

TYÖVÄLINEIDEN HALLINTA
  • Informaation lukutaito
  • TVT -taidot ja verkko-oppiminen

KANSALAISENA MAAILMASSA
  • Globaali ja paikallinen kansalaisuus
  • Elämä ja työura
  • Kulttuuritietoisuus ja sosiaalinen vastuu

Nämä taidot eroavat perinteisistä akateemisista taidoista sillä, etteivät ne ensisijaisesti kohdistu sisältöön/tietoon.

Monessa Euroopan maassa ja Yhdysvalloissa puhutaan 2000- luvun taidoista. Meillä Suomessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa keskeisenä punaisena lankana on laaja- alainen osaaminen. Yhtäläisyys näiden kahden välillä on ilmeinen.



C.R.A.F.T - Creating Really Advanced Future Thinkers


Osallistuin maaliskuussa tanskalaisille opettajille tarkoitettuun opetusalan messuille Kööpenhaminassa. Samassa yhteydessä meille pohjoismaalaisille eTwinnajille oli oma tapaaminen. Messuilla esiteltiin tanskalaisten oppilaiden luomia omia  projekteja ja innovaatioita viitekehyksenä juuri 21st skills. Projektit oli toteutettu perusasteella ja usean eri oppiaineen yhteistyönä.

Minulle ei ollut suuri yllätys, että moni projekti käsitteli polkupyöräilyyn tai ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä. Tanskassa kun ollaan, niin polkupyörällä liikkuminen ympäri vuoden on tärkeää ja siihen nuoret innovoivat  mm. satulan lämmitystä polkuvoimalla. Tanska on suuri maatalousmaa ja ravinnon tuotannon ja kulutuksen ekologiset kysymykset nousivat esille.

Tässä oppilaiden ajatuksia siitä, miksi tämän tyylinen oppiminen on motivoivaa?

  • todellisen elämän ongelmanratkaisua 
  • enemmän vapautta
  • voi tehdä oman aikataulun
  • työskentely ei ole kouluun sidottu
  • opettajien luottamus


Halusimme kokeilla, kuinka 2000- luvun taitojen opiskelu taipuu kansainvälisenä yhteistyöprojektina eTwinninigin avulla. Tanskalainen Tine on englannin kielen opettaja ja minä biologi-maantieteilijä. Lukuvuosi oli jo pitkällä ja halusimme saada kokemuksia jo ennen kesää, joten suunnittelun raamit löimme lukkoon nopeasti paikan päällä ja sovimme projektin kestoksi noin kaksi kuukautta.

Valitsimme 2000- luvun tavoitteista seuraavat, joita harjoittelemme yhdessä

  • TVT ja oppiminen
  • yhteistyö
  • keskustelutaidot
  • ongelman ratkaisutaidot


Kuinka käytämme luonnonvaroja viisaasti - Toimi paikallisesti, ajattele maailmanlaajuisesti


Aiheeksi valikoitui yllä oleva, koska se kuuluu normaalisti maalis-huhtikuussa Havukosken koulussa Vantaalla kaikille kahdeksasluokkalaisille opiskeltavaksi. Tähän yhteistyöprojektiin valikoitui yksi kahdeksasluokka, joka jaetiin kuuteen pienempään ryhmään.

Kuusi ryhmää ja aiheet:

  • Työllisyys (paikalliset työpaikat)
  • Energia (tuulimyllyt, kierrätys)
  • Kuljetusten ongelmat
  • Kuluttaminen (tuotamme paljon jätettä)
  • Ruoka (paikallinen tuotanto)
  • Muoti ja kierrättäminen


TVT- välineet:

  • eTwinning, TwinSpace 
  • Padlet (esittely siitä, mitä kukin haluaa itsestää kertoa) 
  • Mindmaister (ryhmätyöskentelyyn)
  • Google tools (työskentelyyn, työskentelypäiväkirja)
  • Adobe Connect -videoneuvottelu (suomalaisten oppilaiden opetustuokiot tanskalaisille oppilaille)


Tietoa yhteistyöprojektin vaiheista ja kokemuksista saat tarkemmin Projektin Twinspace- sivuilta.

Mitä itse opin tästä eniten? Itseäni viehätti tanskalaisten tapa avata sekä oppilaille että opettajille 21 vuosisadan taitojen oppimista ja samalla arviointia. Avoimet oppimisprojektit ja sen mukanaan tuomat oppilaiden innovaatiot avasivat silmäni sille, kuinka innovatiivisia ja taitavia oppilaamme ovat, kun heille vain antaa mahdollisuuden ja vapauden. Kansainvälinen yhteistyö antaa oppilaille mahdollisuuden harjoitella näitä taitoja, joita tulevaisuuden työelämässä tarvitaan.

24.8.2017



"Bunte Tauben durch Europa"

Värikkäitä kyyhkysiä Euroopan poikki


eTwinning -projektit voivat kestää koko lukuvuoden, mutta ne voivat olla myös kertaluonteisia tempauksia. Projekti “Bunte Tauben durch Europa” oli saksankielinen ja siinä oli mukana kouluja Kreikasta, Slovakiasta, Puolasta ja Saksasta.



Oppilaat askartelivat värikkäitä kyyhkysiä paperista. Paperikyyhkysten toiselle puolelle oppilaat kirjoittivat lyhyen esittelytekstin itsestään saksaksi.Kyyhkyset kerättiin ja lähetettiin projektikouluille.

Projektikouluilta saimme vastauksia muutamien viikon jälkeen. Avasimme saapuneet kirjekuoret innolla. Käsittelimme kyyhkysiä oppitunnilla. Jokainen oppilas sai yhden kyyhkysen ja hänen tuli esitellä muille oppilaille henkilö, joka oli kyyhkysen tehnyt. Tehtävä oli haasteellinen, sillä teksti oli kirjoitettu saksaksi minä -muodossa ja nyt oppilaan tuli muuttaa teksti hän - muotoon.


Minä -muoto:
Ich heisse Pauline. Ich wohne in Polen. Meine Hobbys sind Tanzen und Lesen.

Hän -muoto:
Sie heisst Pauline. Sie wohnt in Polen. Ihre Hobbys sind Tanzen und Lesen.

Projekti integroitui täysin seiskaluokan A-saksan opetukseen, sillä itsensä esitteleminen ja itsestä kertominen (minä -muoto) ovat ensimmäisiä asioita, joita käsittelemme lukuvuoden alussa. Sen jälkeen oppilaiden tulisi osata kertoa muista henkilöistä (hän -muoto). Tämä onnistui hyvin suullisena harjoituksena luokassa.

Antti Piiroinen
Mankkaan koulu, Espoo