31.8.2017

Kansainväliset tuulet puhaltavat Lapin tuntureilla

Pohjois-Suomen opetusalan ammattilaiset kokoontuivat 24.-25.8. Kittilään kehittämään kansainvälisyyttä omissa kouluissaan. Levillä järjestettyyn koulutukseen osallistui 40 aktiivista opettajaa ja opetusalan ammattilaista ympäri Pohjois-Suomea. 

Ensimmäinen päivä potkaistiin käyntiin, kun 3. polven yrittäjä Nina Pietikäinen Harriniva Hotels & Safareilta kertoi, millaista osaamista tarvitaan matkailualan ammattilaiselta. Hänen mukaansa kansainvälisen osaajan taitoja ovat kielitaito, käytöstavat, halu oppia, sisukkuus ja ammattikoulutus. Tarvetta huipputyypeille on paljon, sillä esimerkiksi Kittilän lentoasemalle rekrytoidaan talveksi yli 100 uutta työntekijää.



Kuva 1. Kehitysjohtaja ja 3. polven yrittäjä Nina Pietikäinen kertoi 
matkailun trendeistä ja kansainvälisen osaajan taidoista

Tämän jälkeen kansainvälisten projektien koordinaattori ja eTwinning-lähettiläs Tiina Sarisalmi kertoi eTwinningistä laaja-alaisen osaamisen kehittäjänä. Seminaarissa oli paljon opettajia, joille eTwinning oli uusi tuttavuus. Aiheeseen liittyvät työpajat järjestettiin kouluasteittain ja niissä tutustuttiin eTwinning-protaalin työkaluihin mm. miten oma ja koulun profiili päivitetään, miten löytää kumppanin omaan projektiin ja miten perustetaan projekti. Iltapäivällä esiteltiin eTwinning-projekteja, joista osallistujat saivat vinkkejä, millaisia projektit voivat olla.

Verkostoituminen jatkui aktiivisena illallisen merkeissä ja tunnelma oli lämmin, ideat tulevasta yhteistyöstä ja kansainvälisyysmahdollisuuksista kehittyivät edelleen.

 Kuva 2. Verkostoituminen pienryhmissä oli aktiivista

Perjantai-aamuna opetusneuvos Paula Mattila toi Opetushallituksen kuulumiset ajankohtaisista asioista. Hän pohti myös, miten kansainvälisyys muuttuu, mitkä ovat uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen –ohjelman (Agenda 2030) tarjoamat haasteet ja mahdollisuudet. Kansainvälisyyden tasoista voit lukea lisää esimerkiksi polkka -sivustolta.

Kuva 3. Asiantuntija Sirkka Säikkälä ja Sirkan koulun
johtaja Hannu Hettula miettivät erilaisia rahoitusmalleja

Asiantuntija Sirkka Säikkälä Opetushallituksesta esitteli, millaista tukea koulu voi saada kansainvälistymiseen esim. Erasmus+, Nordplus ja Erasmus kouluissa –ohjelmista sekä School Education Gateway –portaalista. Lisätietoa liikkuvuuksien avustuksiin saat edelleen www.cimo.fi -sivustolta.

Iltapäivän työpajoissa harjoiteltiin projektin perustamista, Twinspace – ympäristön käyttöä ja Adobe Connect –verkkoneuvottelu- ja webinaarityökalun käyttöä.

Kuva 3. Yhteistyökumppanit voivat joskus löytyä yllättävän läheltä

Seminaarin lopussa mietittiin, miten Pohjois-Suomen koulut voisivat yhdessä kehittää kansainvälisyyttä kouluissa.

Kuva 4. Seminaari päätettiin yleiseen keskusteluun
kansainvälisyyden jatkotoimenpiteistä Pohjois-Suomessa

Jos et päässyt paikalle, mutta seminaarin aiheet kiinnostavat, tutustu seminaarin materiaaleihin täällä lähettiläiden blogissa kohdassa koulutusten materiaalit. Levin seminaari kuuluu Suomi 100 – juhlavuoden tapahtumiin ja järjestelyihin osallistui eTwinning-lähettiläät, Opetushallitus, Aluehallintovirasto ja Kittilän kunta.

Mari Jokela – eTwinning lähettiläs – ammatillinen koulutus Kittilä

P.S. Tiesithän, että voit tilata meidät eTwinning-lähettiläät kouluusi. Erilaisia koulutusvaihtoja löydät tämän blogin koulutuspaketit kohdasta.

1 kommentti:

  1. Koulutuspäivien materiaaleihin ja ryhmätöiden tuloksiin voit tutustua tämän blogin sivulle "koulutusten materiaalit": http://etwinningambfinland.blogspot.fi/p/koulutusten-materiaalit.html

    VastaaPoista