Onpas jännittävää tuottaa tekstiä uuteen blogiin! Tervetuloa seuraamaan Suomen eTwinning-lähettiläiden kirjoituksia!
Olin juuri eilen pitämässä eTwinning-koulutusta Kirkkonummella. Oli hienoa huomata, miten alun ihmettelyn jälkeen opettajat alkoivat innostua, heitellä ideoita ilmaan ja verkostua keskenäänkin, eri kouluilta kun olivat. Sain itsekin uusia ideoita ensi lukuvuoteen. Juuri nyt on muuten erityisen kiinnostavaa tämän viikon alussa käyttöön otettu eTwinning Plus, jonka myötä Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova ja Ukraina sekä Tunisia tulivat mukaan eTwinning-perheeseen. Eksoottisia maita näin Suomesta katsottuna.
Omalla koululla tämän vuoden projektit alkavat olla viimeisissä vaiheissaan. Osa on onnistunut, osa ei niinkään hyvin. Taas on tullut opittua uutta, myös sellaista, mitä voi jakaa koulutuksissa.
Hyvää kevättä kaikille!
Hei Sari,
VastaaPoistaTiedän, että olet ahkeroinut kouluttaessasi KUUMA-kuntalaisia. Onnittelut. Hieno homma, kun tällainen iso ja väkirikas alue saadaan kokonaan koulutettua. Jos sinulla on vielä keväällä koulutuksia, kirjaa ne tuonne Google-kalenteriin. Joku saattaa ne sieltä huomata ja kiinnostua.
Kiitos Tiina! Valitettavasti KuumaTVT-kierros on tältä lukuvuodelta takana, mutta pistän jatkossa näkyviin tulemassa olevat koulutukset!
VastaaPoista