30.6.2018

Lupaus eli miten aineetonta kulttuuriperintöä voidaan säilyttää?


Euroopan kulttuuriperintövuoden teeman mukaisesti sain yhteydenoton Italiasta, jossa aiempi eTwinning partnerini Angela työskentelee englannin kielen ja kirjallisuuden opettajana. Hän kysyi, olenko kiinnostunut kulttuuriperintöön liittyvästä projektista. Vastasin välittömästi kyllä.

Perusidea projektissa oli, että maailmaa uhkaa maan ulkopuoliset alienit ja meidän pitää säilyttää olemassa oleva kulttuuriperintö jossain muodossa tuleville sukupolville. Suunnittelimme lyhyen projektin, jossa opiskelijat tutustuisivat kulttuuriperinnön eri muotoihin ja vierailisivat mahdollisuuksien mukaan myös koulun ulkopuolella. Meille se on jokapäiväistä, mutta useassa maassa sen on byrokraattinen ponnistus opettajalta.

Projektin tavoitteena oli innostaa opiskelijoita tutustumaan oman alueensa kulttuuriin. Aloitimme aineellisista kulttuuriperintökohteista. Partnerikoulumme sijaitsee Pohjois-Italiassa Bresciassa, jossa on paljon ns. vanhaa kulttuuria, taloja, museoita, monumentteja, kun taas meillä Kittilässä vanhimmat rakennukset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lapin sodan jälkeen rakennettuja.

Aineeton kulttuuriperintö oli pääosassa ja aloitimme kielten opiskelun opiskelemalla perusteet kumppanimaan kielestä italiasta. Samoin kumppanimme ovat opiskelleet pari sanaa suomea. Opiskelijat ovat tutustuneet myös paikallisiin murteisiin, vanhoihin tarinoihin ja tapoihin.

Valmiina hiihtovaellukselle
Luontokohteista valitsimme läheisen Pallas-Yllästunturin kansallispuiston, johon opiskelijat lähtivät hiihtovaellukselle. Tutustuimme myös Varkaankurussa alueen kasvillisuuteen, joka on poikkeuksellisen laaja muuhun seutuun verrattuna. Myös jokamiehen oikeutemme herättivät ihastusta kumppaneissamme.


Taidenäyttelyn kokoaminen
Varsinainen kulttuuriperinnön aarreaitta löydettiin eTwinning kaverista Europeanasta, johon on tallennettu yli 50 miljoonaa kulttuuriin liittyvää tiedostoa. Opiskelijamme järjestivät mm. taidenäyttelyn, johon taideteokset oli kerätty Europeanasta.

Kulttuuriperintöön tutustumisen jälkeen opiskelijat keskustelivat, miten kulttuuriperintöä pitäisi opettaa kouluissa. Lopuksi he tekivät lupauksen siitä, miten kulttuuriperintöä tulisi säilyttää heidän mielestään. 





Eurooppalaisen kulttuuriperinnön teemavuonna mm. eTwinning-projektit, jotka liittyvät kulttuuriperintöön, voivat hakea teemavuoden #EuropeForCulture –tunnuksen käyttöoikeutta. 

Opiskelijoiden mielestä parasta projektissa oli tutustuminen Europeana -kokoelmaan ja kommunikointi kumppanikoulun oppilaiden kanssa. Opiskelijat oppivat, että se mikä meille on jokapäiväistä, voi olla täysin vierasta toisille.


Live event - suora yhteys Kittilä - Brescia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti