19.1.2019

Suomalaiset eTwinning-lähettiläät koolla

Suurin osa suomalaisista eTwinning-lähettiläistä oli jälleen koolla Helsingissä tammikuun loppupuolella. Suomessa meitä on tällä hetkellä 12, koko Euroopassa noin 1400. Osa meistä on ollut tässä tehtävässä jo vuosikausia, yli 10 vuotta. Moni on toiminut lähettiläänä muutaman vuoden ja olipa meillä paikalla myös lähettiläs, joka liittyi joukkoomme vasta viime kuussa. Kiinnostaisiko homma muuten sinua?

Toisaalta on hienoa huomata, että tässä on riittävästi imua pitämään jotkut mukana pitkään. Toisaalta on erittäin tärkeää, että joukko ajoittain vaihtuu ja uudistuu. Tämä pätee varmaan moneen opettajanhuoneeseenkin, eikö totta?



Me kaikki toimimme lähettiläinä omalla tavallamme eri puolella Suomea. Yksi tärkeä osa kokoontumisiamme on kokemusten jakaminen. Mitä olemme tehneet menneen vuoden aikana? Mikä on onnistunut? Mihin emme ole tyytyväisiä? On hienoa saada apua ja tukea muilta samassa tilanteessa olevilta.

Kuulemme myös näissä tapaamisissa uutisia eTwinningin yleisestä tilanteesta Suomessa ja koko Euroopassa. On mielenkiintoista kuulla, mihin Suomi sijoittuu erilaisilla mittareilla mitattuna. Meillä on asukaslukuun suhteutettuna mukava määrä rekisteröityneitä opettajia, mutta esimerkiksi eTwinningin verkkoseminaareihin meiltä osallistutaan aika vähän.



Käymme myös läpi meidän lähettiläiden käytössä olevia työkaluja, joita pyrimme jatkuvasti kehittämään, esimerkiksi koulutuksissa käytettävä Kahoot, erilaiset pelit jne. Meillä on käytössä erilaisia alustoja materiaalin jakamista varten, mikä helpottaa koulutuskeikkoja mukavasti.

Sovimme aina myös, kuka kirjoittaa mistäkin aiheesta tänne blogiin. On meillä toki vapaus kirjoittaa muutakin, jos jotain kivaa tai tärkeää tulee mieleen vuoden aikana. Minä nostin tänään käteni siinä kohdalla, kun mietittiin, kuka raportoi tämän tapaamisen!

Toivotaan, että vuodesta 2019 tulee aktiivinen eTwinning-vuosi!

Meitä lähettiläitä saa siis tilata kouluillenne pitämään koulutuksia. Tarjolla on eri mittaisia ja -tyyppisiä koulutuksia, jotka pyritään muovaamaan tilaajan tilanteeseen sopivaksi. Suosittu on "puolikas veso" -koulutus, jossa kolmen tunnin aikana päästään jo melko syvälle eTwinning-maailmaan. Ei maksa teille mitään! Meidän palkkiomme maksaa Oph.

Myös täällä blogissa on ollut usein hyviä kirjoituksia. Näistä viime aikaisista kannattaa ainakin lukea juttu uudistuneesta Twinspace-projektiympäristöstä. eTwinningiä kehitetään jatkuvasti ja nyt oli siis Twinspacen vuoro. Kutkuttaa tehdä omien oppilaiden kanssa joku projekti ja kokeilla uudistunutta alustaa.

Meistä otettiin taas ryhmäkuva... Vähän pönötykseksi meni. Mutta tässä me olemme:



Suomen eTwinning-lähettiläät toivottavat kaikille hyvää vuotta 2019!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti