10.3.2013

Matematiikkaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa

Opetustani on viimeiset neljä vuotta leimannut matematiikan ja biologian- maantiedon voimallinen yhteistyö. Yhteistyötä on tehty niin eurooppalaisten eTwinning kumppaneiden kuin oman koulun kollegoiden kanssa antaumuksella ja innolla. Ensimmäinen GOAL- projekti (Go Outside And Learn) teimme yhden lukuvuoden aikana, mutta sen suunnittelu vei puoli vuotta. GOAL- projektista voit lukea lisää Opetushallituksen Kenguru- sivuilta, jonne se on mallinnettu kaikkien opettajien käyttöön.



Vuonna 2011 aloitimme MOE eli Maths on Earth- projektin kolmen GOAL- kumppaneittemme kanssa. Halusimme tuolloin syventää yhteistyötämme ja saimme Comenius rahoitusta oppilaiden liikkuvuuksiin. MOE – projektissa Havukosken koulun yhden ikäluokan (n. 100 oppilasta) perusopetukseen on integroitu matematiikkaa hyödyntäviä tehtäviä kahden lukuvuoden aikana. Projektissa on mukana myös koulut Puolasta, Ranskasta ja Kroatiasta.

Projekti keskittyy matematiikan käyttöön työvälineenä maapallolla tapahtuville ilmiöille ja todellisen maailman ilmiöille. Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian hyödyn työmarkkinoilla. Samalla kiinnitetään huomiota sukupuoliseen tasa-arvoon ja ennakkoluuloihin. Oppilaita halutaan johdatella matemaattiseen ongelmanratkaisuun jokapäiväisissä tilanteissa.

Monet projektin aktiviteetit tehdään luokkahuoneen ulkopuolella.  Olemme pyrkineet käyttämään oppilaita osallistavia opetusmenetelmiä, kuten lyhyitä projekteja, koejärjestelyjä, tutkimuksia, pelejä ja aivomyrskyjä.  Vierailuilla museoissa, työpajoissa, yhteistyöyrityksissä ja -laitoksissa on pyritty osoittamaan uuden teknologian ja matematiikan sekä luonnontieteiden hyödyllisyyden oppilaan jokapäiväisessä elämässä.
Suunnitteluvaiheessa ideoimme yhteisesti TVT:tä apuna käyttäen 66 aktiviteettia vuosille 2011–2013. Aktiviteeteissa mietimme yhdessä, mitä tavoittelemme, kuka on vastuussa aktiviteetin vetämisestä (neljä maata) ja lopullisen tuotoksen raameista (diaesitys, juliste, t-paita jne.). Olemme tehneet yhdessä opetusmateriaaleja ja yhteisesti pidettäviä työpajoja. Samalla olemme vaihtaneet ja rikastuttaneet mukana olevien opettajien ajattelua oppimisesta ja opetuksesta.


Oppilailla yhdessä tekemisen sidettä on vahvistanut tietoisuus siitä, että kolmen muun maan, heille jo tutut oppilaat, tekevät samoja asioita kuin hekin. Esimerkiksi Puolassa aloitettu tutkimuksen tekeminen nuorten arkeen liittyvistä asioista jatkui tietokoneen välityksellä sekaryhmissä.

Yhteydenpidossa olemme käyttäneet monia sähköisiä työkaluja. Ensikontaktit loimme eTwinning- portaalissa, jossa tutustuimme toisimme persoonina ja eTwinnareina. Minulle oli tärkeää löytää samoista aiheista ja samoista kehittämiskohteista kiinnostuneita opettajia. Muut sähköiset työkalut ovat valikoituneet sen jälkeen opettajien yhteisen päätöksen mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Tosin myöhempiä tarpeita on esiintynyt projektin edetessä.



Opettajien yhteissuunnittelun teimme Google Driven jaettujen asiakirjojen ja Skypen välityksellä. Google kalenteriin laitoimme jokaisen osallistujamaan kouluvuoden työajat ja muut poikkeavat työpäivät, jotta esimerkiksi yhteisen videoneuvottelun ajankohdan löytäminen olisi helpompaa. Yhteisten jaettujen asiakirjojen avulla olemme keskustelleet aktiviteettien yksityiskohdista. Projektilla on oma Internet- sivustonsa, josta vastaa hankkeen koordinaattori ja nimetty toinen opettaja. Täällä julkaistaan projektin yhteistuotokset. Kukin maa vuorollansa on vastuussa aktiviteettien koonnista ja niiden julkaisusta. Projektin yhteistä päiväkirjaa pidämme Twinning- portaalissa. Päiväkirja on julkinen osa eTwinningiä.



Opettajalle on ollut mieluisaa huomata, että yläasteikäiset oppilaat ovat motivoituneita tekemään annettuja tehtäviä. Oppilaat ovat kehittyneet sosiaalisesti, ja olemme saaneet erityisesti tytöt innostumaan matematiikasta, luonnontieteistä uudenlaisella lähestymistavalla. Vieraan kielen opetus on saanut todellisen tilanteen, ja kommunikaatio oppilaiden välillä on lisääntynyt. Oppilaat ovat saaneet tilaisuuden suunnitella omaa oppimistaan ja työskentelyään. Tuloksena on syntynyt kirjallisen materiaalin ohella paljon kuvamateriaalia. Oppilastyöt ovat saaneet todellisen vastaanottajan ja samalla tehty työ on tullut näkyväksi.

Opettajina olen saanut paljon työtäni rikastuttavia näkökohtia. Yhdessä asioiden jakaminen ja oppiminen on kulttuurillisista eroista huolimatta ollut palkitsevaa. Suhde oppilaisiin myös muuttuu yhdessä opettajuuden kanssa. Oppilaiden ainutlaatuisuus ja moni-ilmeisyys ihmisinä tulee aidosti esille yhdessä tekemisen kautta.

Havukosken koulu voitti yläkoulujen sarjan Helsingin yliopiston LUMA- kilpailussa.

Lisätietoa MOE:sta:

eTwinning Twinspace
Havukosken koulun oma MOE- blogi
Ranskalaisen koulun oma projektisivu


1 kommentti:

  1. Tässä hankkeessa yhdistyvät monet sellaiset uudenlaisen oppimisen elementit, jotka johtavat koulun toimintakulttuurin muutokseen.

    Erityisen tärkeä on mielestäni oppimisen siirtyminen pois luokasta erilaisiin tiloihin ja ulos luontoon, jossa maailma on vahvasti läsnä ja opittavat asiat luonnollisessa kontekstissaan. Myös virtuaaliset ympäristöt ja internet avaavat ikkunoita ja ovia yli rajojen tapahtuvalle yhdessä oppimiselle, yllättäville kohtaamisille ja uudenlaisille näkökulmille.

    Toinen innostava elementti on opettajien yhteistyö yli oppiaine- ja maiden rajojen sekä yhteisopettajuus. Näiden myötä oma opettajuus kehittyy ja ammatillinen osaaminen laajenee, opettajat ja oppilaat oppivat yhdessä. Kun tutkitaan ilmiöitä luonnollisissa ympäristöissä eri näkökulmista ja kulttuureista käsin, ymmärrys tästä meidän yhteisestä maapallostamme kasvaa ja rikastuu.

    VastaaPoista