19.2.2023

eTwinning lukiossa

Lukion uuden opetussuunnitelman mukaisesti lukio-opiskelijoita tulee ohjata aktiiviseen ja suunnitelmalliseen kansainväliseen toimintaan hyödyntämällä kotikansainvälisyyttä ja kansainvälistä liikkuvuutta. Kotikansainvälisyys käsittää esimerkiksi kansainvälisiä projekteja, jotka toteutetaan lukiossa, sen lähiympäristössä tai virtuaaliteknologian avulla. eTwinning sopii loistavasti kotikansainvälisyyden toteutukseen!


eTwinning osana lukio-opintoja

Oriveden lukiossa eTwinningiä hyödynnetään virtuaalisessa yhteistyössä. eTwinning-työskentelyä toteutetetaan osana koulun Erasmus+ -yhteistyötä sekä osana eri oppiaineiden opetusta.

Lukiossa opiskelutahti on vauhdikkaampaa kuin perusopetuksessa. Tästä huolimatta eTwinning istuu erinomaisesti myös lukion arkeen. Alla muutama esimerkki eTwinningin hyödyntämisestä Oriveden lukiossa.


eTwinning lukion fysiikan tunnilla

Oriveden lukion 1. vuosikurssin opiskelijat osallistuivat lukion eTwinning-projektiin osana fysiikan ja ruotsin opintojaan. Fysiikan tunnilla suomalaiset ja italialaiset opiskelijat jakoivat yhteisen oppimateriaalin Newtonin laista. Ensin nuoret katsoivat teemaan liittyvän videon, jonka jälkeen he vastasivat pienryhmissä kysymyksiin, joihin vastaukset löytyivät videosta.


Lisämateriaalia fysiikan opintoihin:

Orbits and Kepler’s laws






eTwinning lukion ruotsin tunnilla

Seuraavaksi Oriveden lukion 1. vuosikurssin opiskelijat jatkavat eTwinning-yhteistyötä italialaisten projektipartnerien kanssa osana ruotsin opintojaan. Ruotsinopinnoissa nuorilla on teemana hyvinvointi.

Oriveden lukiossa on parhaillaan italialaisen partnerikoulun kolme opiskelijaa Erasmus+ -vaihdossa. Nämä Erasmus+ -vaihto-opiskelijat valmistavat italiankielisiä ja englanninkielisiä julisteita, joissa lukee nuorilta nuorille vinkkejä miten huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Nuoret vinkkaavat toisilleen minkälaisilla arjen valinnoilla he voivat itse vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa.


 









Erasmus+ -vaihto-opiskelijat osallistuvat Oriveden lukion sille ruotsin tunnille, jolloin tunnilla tehdään vastaavanlaisia julisteita ruotsin kielellä. Erasmus+ -vaihto-oppilaat esittelevät omat julisteensa ja ne toimivat malleina ruotsin tunnilla valmistuville julisteille.

Valmiit julisteet ladataan projektin Twinspaceen, josta mallia työskentelylle ottavat italialaiskoulun opiskelijat. He valmistavat vastaavia julisteita oman koulunsa englannin kielen ja mahdollisesti muiden kielten tunneilla.

Julisteet ripustetaan molempien partnerikoulujen luokkien seinille. Tätä yhteistyötä on mahdollista halutessaan laajentaa myös muiden vieraiden kielten tunneille!















Miksi fysiikkaa ja ruotsia opiskellaan englannin kielellä?

Tätä kysyivät Oriveden lukiolaiset, kun heille esiteltiin idea eTwinning-yhteistyöstä italialaiskoulun kanssa. Vastaus kysymykseen löytyy lukion suoraan uudesta opetussuunnitelmasta.

Lukion monipuoliset opiskeluympäristöt edistävät nuorten opiskelumotivaatiota ja rikastuttavat opiskeluun liittyviä kokemuksia. Hyvä ja monipuolinen opiskeluympäristö tukee sekä vuorovaikutusta ja yhdessä työskentelyä. eTwinning mahdollistaa helpolla ja hauskalla tavalla laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden saavuttamisen.

Laaja-alainen osaaminen käsittää opiskelijan hyvään yleissivistykseen ja hyväksi ihmiseksi kasvamiseen, kestävän tulevaisuuden rakentamiseen sekä jatko-opinto-, työelämä- ja kansainvälisyysvalmiuksiin tarvittavien tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostaman kokonaisuuden.

eTwinning-työskentely monipuolistaa opiskelijan kokemusmaailmaa ja avartaa maailmankuvaa. eTwinning mahdollistaa opiskelijan kansainvälisen osaamisen kartutettamisen eri oppiaineiden, niiden välisen yhteistyön sekä laaja-alaisen osaamisen kautta.

eTwinning-työskentely tarjoaa kätevän ja helposti toteutettavan mahdollisuuden vahvistaa lukio-opiskelijoiden kansainvälistä osaamista. Nuoret saavat arvokkaita kokemuksia opiskelusta ja yhteistyöstä virtuaalisessa toimintaympäristössä. eTwinning-työskentelyssä vahvistuvat nuorten globaalikansalaisen asenne, kulttuurinen osaaminen, kielitaito, yhteistyö- ja tiimitaidot.


Lue lisää Oriveden koulujen eTwinning- yhteistyöstä Oriveden koulujen globaalikasvatuksen blogista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti