7.2.2023

Kevät keikkuen tulevi – kevätseurantaa kv-yhteistyössä

 


Pitkän, pimeän talven jälkeen me suomalaiset odotamme kevään tuloa malttamattomina. Kevään merkkejä bongaillaan ja jaetaan sosiaalisessa mediassa. Kevään etenemisen seuranta ja luontohavainnot kuuluvat myös kouluun, erityisesti ympäristötiedon ja biologian opintoihin, mutta toki niitä voi tehdä melkein missä oppiaineessa tahansa.

Vielä ehdit!


Ehdit mainiosti vielä  löytää kumppanin ja käynnistää pienen kevätprojektin, jossa oppilaat tekevät havaintoja säästä ja luonnosta, kirjaavat niitä yhteiseen dokumenttiin sekä ottavat valokuvia havainnoistaan ja jakavat niitä kumppaniluokkalaisille.

Projekti perustuu tutkivalle oppimiselle, jossa oppilaat oppivat tekemään havaintoja ympäristöstään pikkuretkillä ympäröivään luontoon sekä myös koulumatkoilla ja itsenäisesti ulkona liikkuessaan. Havainnot tallentuvat kätevästi kännykkään. Yhdessä voidaan miettiä mikä kasvi tai hyönteinen on kyseessä. Tunnistamisessa voi käyttää vaikka iNaturalist-alustaa ja sieltä löytyvät myös englanninkieliset nimet kasveille ja eläimille.

Sääseurantaa yhdessä

Projektin perusta on lämpötila- ja säähavaintotaulukko, jota oppilaat täyttävät sovittuina päivinä esim. kaksi kertaa viikossa. Me käytimme yhteistä Google-dokumenttia, johon kaikilla oli vapaa pääsy. Säätilojen kirjaajana voi toimia viikoittainen vastuuoppilas. Havaintojen pohjalta voidaan keskustella säähän liittyvistä ilmiöistä ja vertailla niitä kumppanimaan kanssa. Sopiva seuranta-aika voisi olla esim. maaliskuusta toukokuun alkuun. Seuraavassa esimerkki, jota voi käyttää mallina. Lisää rivejä toki tarvitaan.

Sään seurantataulukko:


Englanninopettajan näkökulmasta tämä on mainio tapa harjoitella päivämääriä, järjestysnumeroita ja sääsanoja tosielämässä. Kaikki oppilaat vuorollaan.

Keväänmerkit

Lämpötilojen seurannan lisäksi edellä mainittuun dokumenttiin voisi kirjata erilaisia keväänmerkkejä. Seuraavassa esimerkki, jossa opettaja on kirjoittanut valmiiksi muutamia keväänmerkkejä, joihin oppilaat voivat kirjoittaa missä ja milloin ovat sen havainneet. Oppilaat voivat jatkaa listaa omilla havainnoillaan. Mitkä ovat kevään merkkejä Belgiassa?
 

Kevään merkkien havainnot:


Oppilaat voisivat täydentää yllä olevaa havaintotaulukkoa myös esim. pareittain tai pienessä ryhmässä kumppanimaan oppilaiden kanssa. Se voisi olla hauska ja kannustava  monikansallinen ryhmätyö.

Havaintojen dokumentointi


Erityisen tärkeää on dokumentoida omia havaintojaan valokuvin. Oppilaat voivat ladata ottamiaan kevätkuvia TwinSpaceen tai tätä projektia varten luodulle Padletille. Ladattuaan kuvan oppilas kirjoittaa (englanniksi tai projektin yhteisellä kielellä), mitä siinä näkyy sekä tietysti myös oman nimensä. Padlet on siinä mielessä hauska ympäristö, että kaikkia kuvia voi silmäillä yhtä aikaa, niistä voi tykätä ja niitä voi kommentoida. 

Valokuvat ovat kiva tapa osallistaa kaikki oppilaat tekemään havaintoja. Tähän projektiin voivat osallistua myös ne, joiden kielitaito ei vielä riitä syvällisiin keskusteluihin.

Oppilaiden yhteistyö ja vuorovaikutus

Oppilaiden vuorovaikutus ja yhteistyö on eTwinningissä tärkeää. Tässä projektissa luodaan yhteisiä dokumentteja ja kuvagallerioita. Lisäksi voidaan keskustella TwinSpacen foorumilla siitä, mikä kunkin mielestä on keväässä hauskinta, mitkä harrastukset kuuluvat erityisesti kevääseen tai mitä juhlapäiviä kumppanimaassa vietetään ja miten. Keväällähän on pääsiäinen, aprillipäivä ja vappu. Vietetäänkö näitä myös kumppanimaassa?

Projektin aika kokoonnutaan yhdessä Teamsiin tai Zoomiin tai TwinSpacen verkkokokoukseen kertomaan havainnoistaan ja esittelemään kevään etenemistä kuvin ja diaesityksin. Jos oppilaat ovat tehneet pieniä kevätaiheisia videoita tai taidenäyttelyitä, niitäkin voidaan yhdessä katsoa.

Projektin lopussa voidaan Teamsissä pelata yhdessä Kahoot-peliä, jossa tunnistetaan havaittuja kasveja, lintuja, hyönteisiä tai muita luonnon ilmiöitä. 

Kevättä odotellessa havaintoja tekemään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti